Kirjamielipide: Putoavan tähden prinsessa

Kansi: Jani Laatikainen

Kirjailija: Anni Nupponen
Kustantaja: Vaskikirjat
Vuosi: 2013
Hankittu: Ostettu itse

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta paljon enemmän kuin pidin. Olen lukenut Anni Nupposelta aiemmin kaksi novellia: Joka ratasta pyörittää ja Juuret. Pidin niistä molemmista aivan valtavasti. Pidän myös satujen uudelleentulkinnoista ja dekonstruktioista. Tässä tarinassa ei todellakaan ole satujen tyypillistä prinsessaa tai valtakuntaa. Harmaan sävyjä löytyy roppakaupalla eikä kaikki ole siltä miltä aluksi näyttää.

Näistä loistavista aineksista huolimatta lopullinen keitos ei vakuuttanut minua maullaan. Jos Putoavan tähden prinsessa olisi ollut novelli, olisin ehkä pitänyt siitä enemmän. Mielipide sisältää spoilereita, joten jos haluat yllättyä lukiessasi, kannattaa tekstini lukea vasta kirjan lukemisen jälkeen.

Kirjan päähenkilö on Rhiandarin satuvaltakunnan kuningattaren kolmas tytär, Rhéta. Hän ei tule vanhemman sisarensa Rhodan kanssa ollenkaan toimeen ja kuningatar pelkää, että seuraavaksi kuningattareksi julistettu Rhoda suunnittelee jotain Rhétan pään menoksi. Asioita mutkistaa myös tähtienkatsojien havaitsema tähti, joka on putoamassa valtakuntaan taivaalta. Kukaan ei tiedä, miksi se putoaa ja mikä tarkoitus sillä tulee olemaan. Rhéta suljetaan kuningatarkaupungin tähtitorniin oman turvallisuutensa takia ja vaivutetaan satavuotiseen uneen, josta pelastaja hänet herättäisi.

Kun Rhéta sitten vihdoin herää, missään ei näy pelastajaa eikä ylipäätään ketään. Harhailtuaan aikansa hän päätyy mukaan Virtaajat-nimisen lahkon pyhiinvaellusmatkalle ja saa myös selville, että hänen tuntemansa valtakunta on muuttunut todenteolla. Kuningatarsuvun jäsenet ja heitä palvelevat maagit eli näkijät on syrjäytetty ja magia on kiellettyä. Tähden eli avaruuslaivan putoaminen on tuonut mukanaan uuden ajan ja uuden mahdin. Kapinamieli kuitenkin elää vielä vahvana joissakin valtakunnan jäsenissä. Rhétan herääminen sytyttää kapinanliekin roihuavaksi sodaksi ja Rhéta yrittää löytää omaa paikkaansa tässä uudessa maailmassa poliittisten juonittelujen keskellä.

Kuva: Tom Hall, cc by 2.0

Kirjan maailma on todella mielenkiintoinen, niin ennen kuin jälkeenkin tähden putoamisen. Ainakin kuningatarperhe tietää elävänsä satuvaltakunnassa, sillä prinsessoja lähetetään usein puolisoiksi muihin satuihin. Satuvaltakunnat myös muuttuvat ajan myötä, sillä vanhoissa saduissa on ollut olemassa lohikäärmeitä, joita ei enää ole. Olisin mielelläni lukenut lisääkin tästä aiheesta, mutta siihen viitattiin vain muutamaan otteeseen koko kirjassa.

Valtakunnassa käytössä oleva magia on myös kiinnostavaa. Näkijät pystyivät lumoamaan niin ihmisiä, eläimiä kuin esineitäkin ja palatsissa tuntui olevan paljon lumottuja leikkakaluja ja huoneita prinsessoille. Rhétan heräämisen jälkeisessä maailmassa harvat jäljelläolevat taikaesineet ovat vähäpätöisiä, eikä niitä osata enää käyttää. Näkijöitä ja ja kuningatarmielisiä vainotaan. Tarinan aikana Rhéta saa selville magian kammottavan alkulähteen, joka muistuttaa minusta hieman Dragon Age-pelien erästä magiatyyppiä.

Sukupuoliroolit ja seksuaalisuus ovat vahvasti läsnä kirjassa. Valtakunta on hyvin matriarkaalinen niin ennen heräämistä kuin jälkeenkin. Heräämisen jälkeen tosin miesten asema valtakunnassa on parantunut jonkin verran, mutta valtaapitävät edelleen naiset niin politiikassa kuin magiassakin. Lukijan omat oletukset hahmoista saavat huutia, kun hahmojen nimistä ei voi suoraan päätellä sukupuolta. Seksuaalisuus on hyvin vapautunutta, sillä rakastajaksi tai puolisoksi voi ottaa miehen tai naisen, omasta sukupuolesta huolimatta. Seksuaalisuutta ei ole politisoitu millään tavalla ja valtakunnan hahmot suhtautuvat siihen hyvin mutkattomasti.

Kuva: Joseph Dsilva, cc by-nc-na 2.0

Maailman mielenkiintoisuudesta huolimatta kirja kaatuu osaltani päähenkilön passiivisuuteen. Prologia lukuunottamatta kirjan tapahtumat nähdään Rhétan kautta, tietynlaisen ulkopuolisen silmin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Rhéta tuntuu vain ajautuvan tilanteesta ja ihmissuhteesta toiseen, ilman omaa aktiivisuutta. Toiset päättävät asioita hänen puolestaan ja hän vain mukautuu. Mikään ei tunnu miltään, ei edes rakkaus tai seksi. Vanhasta valtakunnasta tai tavoista hän ei osaa juuri kertoa, kun tyttösenä hän ei kiinnittänyt sellaisiin asioihin huomiota. Uudessa valtakunnassa hän on vain kuin virrassa ajalehtiva lastu tai toisten pelinappula.

Vaikka Rhétan passiivisuus saakin kirjassa tyydyttävän selityksen, se ei silti muuta asioita. Minä pidän aktiivisista ja toimeliaista päähenkilöistä enkä kestä Rhétan passiivisuutta. Asiaa ei myöskään auta se, että aika kuluu kirjassa pitkin harppauksin ja että Rhéta pysyy tai pidetään tarkoituksella pois muiden hahmojen toimesta tapahtumien keskipisteestä. Valtakunta ja muut ihmiset muuttuvat Rhétan ympärillä ajan kuluessa, mutta prinsessa ei itse ihmisenä juurikaan kasva tai kehity.

Itse koin myös loppuratkaisun antiklimaattisena, joka vei pohjaa koko tarinalta. Odotin kirjan nimen perusteella, että prinsessan kohtalo olisi jotenkin kietoutunut putoavaan tähteen, eli avaruuslaivaan. Jos kirjan lopussa Rhéta olisi kunnostanut avaruuslaivan ja lähtenyt sillä huut helkkariin, olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Sen sijaan Rhétan tekemä valinta tuntui turhalta, ajattelemattomalta ja julmalta.

Kuten alussa sanoin, novellina olisin varmasti pitänyt tästä tarinasta paljon enemmän. Lyhyempi formaatti sallii mielestäni paremmin lukijoiden oletuksilla leikittelyn ja tarinankaaren erilaisuuden. Pitkää romaania Rhétan apaattisuus ei jaksa kannatella.

Muita ajatuksia kirjasta:

Morren maailma
Pähkinäkukkula
Sivukirjasto
Taikakirjaimet
Vinttikamarin ikkunasta
Sana ja ajatus