torstai 29. marraskuuta 2012

Elokuvamielipide: Dredd


Olin jo ehtinyt hieman masentumaan, kun vahvasti vaikutti siltä että taas vaihteeksi pienimuotoisempi genre-elokuva jäisi kokonaan ilman minkäänlaista teatterilevitystä Suomessa. Kyseinen elokuva oli Judge Dredd-sarjakuvaan perustuva ytimekkäästi nimetty Dredd.

Onneksi toisin kuitenkin kävi ja saimme tilaisuuden nähdä elokuvan ihan teatterissa ja 3D:nä. FS Filmi oli nimittäin päättänyt ottaa Dredd-elokuvan uuden julkaisumallinsa kokeilukappaleeksi. Elokuvaa oli tarkoitus näyttää tekstittämättömiltä kopioilta yhden viikonlopun ajan 2.-3. marraskuuta seitsemässä eri kaupungissa, yksi näytös per ilta.

Elokuvan suosio oli kuitenkin ilmeisesti sen verran suuri että lopulta näytöksiä järjestettiin myös toisena viikonloppuna. Laajempaa levitykseen elokuva ei silti kuitenkaan päässyt, toisin kuin lähes mikä tahansa Hollywood-tuotanto nykyään. Tämä huolimatta siitä että Judge Dredd-sarjakuvia on Suomessa julkaistu kahdessa nimikkolehdessä ja 30 sarjakuva-albumissa. Eli aivan tuntemattomasta hahmosta ei ole kyse.

Siltä varalta että Judge Dredd ei kuitenkaan ole entuudestaan tuttu niin lyhyt esittely lienee paikallaan. Kyseessä on brittiläisen 2000 AD-sarjakuvalehden ehdottomasti tunnetuin hahmo jonka loivat käsikirjoittaja John Wagner ja piirtäjä Carlos Ezquerra.

Judge Dredd kertoo post-apokalyptisestä tulevaisuudesta jossa Yhdysvallat on jakautunut muutamaan jättimäiseen megalopolikseen joita erottaa valtava Kirotuksi maaksi nimetty aavikko. Näitä suurtyöttömyyden ja rikollisuuden vaivaamia kaupunkeja valvovat tuomarit, absoluuttisella vallalla varustetut tulevaisuuden poliisit joka toimivat lisäksi oikeusistuimina ja pyöveleinä. Yhdysvaltojen itärannikon kattavan Mega City Yhden tunnetuin ja kovaotteisin tuomari on Judge Dredd.

Sarjakuva ei kuitenkaan ole mitään aivotonta voimafantasiaa, vaan sen tarinat ovat usein hyvin brittiläiseen tyyliin mustan huumorin sävyttämiä satiireja. Aiheina ovat esimerkiksi amerikkalainen kulttuuri, poliisivaltio ja autoritarismi.

Puhtaasti toiminnallisissa tarinoissakin on kuitenkin hienoinen ironinen taustavire, joka syntyy siitä että Judge Dredd on tosi kova tyyppi ja omalla tavallaan karismaattinen. Mutta samalla kuitenkin Dredd on aika fasistinen hahmo ja edustaa totalitaristista yhteiskuntaa.   

Sarjakuvien sovittaminen elokuvaksi ei ole ihan helppoa kuten monet kamalat tekeleet ovat todistaneet. Onneksi Dredd ei kuulu näiden epäonnistumisten joukkoon. Se onnistuu olemaan samalla erittäin uskollinen Judge Dredd-sovitus sekä myös todella viihdyttävä toimintaelokuva. Iso osa elokuvan toimivuudesta menee Karl Urbanin piikkiin joka on aivan loistava Judge Dreddin roolissa.


Kuten sarjakuvan mytologiaan kuuluu Dredd ei missään vaiheessa riisu kypäräänsä. Urban onnistuu muutenkin tuomaa hahmoon tämän vaatimaa ikonisuutta. Hän on täydellisesti omaksunut Dreddin lähes pysyvän yrmeän ilmeen ja lausuu tämän vuorosanat asiaankuuluvalla lakonisuudella. Kuitenkin samaan aikaan Urban on tarpeeksi karismaattinen ja tuo Dreddin järkähtämättömään persoonaan oman sarkastisen vireensä.

Elokuvan juoni on lyhyehkösti seuraavanlainen:
Judge Dredd saa tehtäväkseen suorittaa loppuarvioinnin uudelle psyykkisillä kyvyillä varustetulle tuomarikokelas Cassandra Andersonille. He päätyvät tutkimaan kolmoismurhaa ja siihen liittyvää huumekauppaa jättimäiseen 200-kerroksiseen ja yli 50 000 asukkaan kerrostalokortteliin.

Kaikki ei tietenkään mene ihan putkeen. Tämän seurauksena Dredd ja Anderson joutuvat taistelemaan koko korttelin lävitse. Tarkoituksenaan saada käsiinsä ylimmässä kerroksessa asuvan ja huumekaupasta vastuussa olevan jengijohtaja Madeline "Ma-Ma" Madrigalin.  

Elokuvan tarina on siis itsessään aika pienimuotoinen ja elokuva tapahtuu lähes kokonaan jättikorttelissa. Tämä varmasti osittain johtuu elokuvan budjetista joka varsinkin 3D elokuvan ollessa kyseessä oli "vain" 45 miljoonaa. Kyse oikeastaan onkin vain yhdestä tarinasta monien joukosta Mega City Yhdessä ja elokuva esittelee onnistuneesti maailmansa sekä henkilöhahmot katsojalle.

Henkilöhahmoja ei tosin elokuvassa juuri hirveästi ole. Vaikka muutamille sivuhahmoille luodaankin jonkin verran taustaa ja kontekstia, niin suurin osa kuitenkin on aikalailla kasvotonta massaa. Joka toisaalta sopii hyvin alkuperäismateriaalin henkeen. Elokuva ihan järkevästi käyttääkin aikansa lähinnä tuomarien Dreddin ja Andersonin sekä jengijohtaja Ma-Ma hahmoihin sekä näiden väliseen konfliktiin.

Sarjakuvan ystäville tutun psi-tuomari Andersonin roolissa on Olivia Thrilby, joka oli ainakin allekirjoittaneelle aivan uusi tuttavuus. Thrilby kyllä minusta suoriutuu roolistaan hyvin ja onnistuu tekemään hahmosta inhimillisemmän kuin Dreddistä, aivan kuten sarjakuvissakin. Erojakin sarjakuvaan toki on, kuten se että elokuvan Anderson on vielä kokelas. Mutta lopulta se minusta toimii hyvin elokuvan eduksi monellakin eri tavalla.
 
Andersonin tuomarikokeen kautta on helppo esitellä katsojille millainen koko tuomarijärjestelmä on. Samalla voidaan tuoda esille Andersonin humaanimpaa luonnetta, joka taas korostaa hyvin Dreddin jäykkää asennetta ja järkähtämättömyyttä. Lisäksi Andersonin hahmolla on selkeämpi tarinankaari elokuvan läpi, kun taas elokuvan lopussa Dredd on yhä sama Dredd.

Missään tapauksessa Anderson ei kuitenkaan ole mikään pelastettava neito vaan täysin kykynevä ja tarvittaessa kovaotteinen tuomari. 

Tuomarien jälkeen elokuvassa ehdottomasti isoimmassa roolissa on Lena Headeyn näyttelemä jengijohtaja Madeline Madrigal. Headey sitten kyllä onkin erittäin tuttu näyttelijä esimerkiksi hyvästä mutta kesken lopetetusta Terminator: The Sarah Connor Chronicles-sarjasta. Tosin varmasti nykyään ensimmäisenä ihmisille tulee mieleen tietenkin Headeyn rooli aina niin vihattavana Cersei Lannisterina Game of Thronesissa.


Ma-Ma kyllä tuokin hieman mieleen jälkimmäisen roolin, hahmossa on paljon samanlaista päättävyyttä, määrätietoisuutta ja häikäilemättömyyttä. Eli varsin onnistuneesta roolituksesta ja näyttelijäntyöstä on kyllä kyse, vaikka Ma-Ma ei aivan samanlaista moniulotteisuutta omaakaan. Itse hahmo on elokuvaa varten luotu mutta voisi ihan hyvin olla jostain sarjakuvan Dredd-tarinasta, eli hyvin uskollinen alkuperäismateriaalin hengelle.

Visuaalisesti elokuva näyttää hyvältä mutta sisältää tyylillisesti eniten eroja alkuperäisiin sarjakuviin. Esimerkiksi elokuvan Mega City Yksi on arkkitehtuurisesti huomattavasti vähemmän futuristinen kuin sarjakuvien vastaava. Samalla kuitenkin sen luoma kuva on tavallaan vielä lohduttomampi, koska lähes koko kaupunki on yhtä likaista harmaata ja väritöntä betoniviidakkoa.


Myös yleisilme on hillitympi, tuomarien uniformut sisältävät kyllä kaikki samat elementit kuin mitä sarjakuvissa mutta eivät ole aivan niin karikatyyrimäisiä. Lähtökohtana tuntuisi olleen pyrkimys tehdä maailmasta ja asioista realistisen oloisia. Ajatus siitä että kyseessä on spekulatiivinen tulevaisuuden visio mutta ei mahdoton sellainen. Minusta ratkaisu toimiii yhdessä visuaalisen suunnittelun kanssa kokonaisuutena erittäin hyvin. 

Elokuva ei kuitenkaan ole pelkästään tylsää masentavaa harmautta. Sen sijaan siinä on käytetty voimakkaita värejä ja sävyjä visuaalisena tehokeinoina. Elokuvassa yhtenä tärkeänä tarinaelementtinä on uusi slo-mo niminen huume. Huumeen vaikuttaa niin että sen käyttäjän perspektiivistä aika tuntuu kuluvan 1% nopeudella normaalista.


Elokuvassa onkin useita kohtauksia missä kuvataan tapahtumia huumeiden vaikutuksen alla olevien näkökulmasta ja ne ovat todella siistejä. Ne ovat samalla myös kohtauksia missä elokuvassa on 3D-efektiä käytetty todella hyvin eduksi.

Muuten elokuvan 3D on lähinnä ihan toimivaa mutta ei mitenkään erityisesti esillä. Mutta koska slo-mo kohtaukset ovat sen verran hyviä, suosittelen katsomaan elokuvan 3D:nä jos mahdollista. Kriittistä se tosin tuskin on katsomiskokemuksen kannalta.


Dredd on siis ehdottomasti katsomisen arvoinen hyvien (scifi) toimintaelokuvien ystäville. Elokuvan graafinen väkivalta ja musta, lakoninen huumori ei välttämättä kaikille sovi, mutta omalla kohdalla se upposi jopa paremmin kuin osasin toivoa.

Ennen kaikkea myös alkuperäisen sarjakuvan ystävien kannattaa katsoa elokuva. Se on hyvin uskollinen sarjakuvan hengelle ja sisältää kivasti pieniä viittauksia muihin Dredd-tarinoihin. Katsominen myös auttaa varmasti unohtamaan kamalan 1995 vuoden Sylvester Stallone-version Judge Dreddistä.


Tiivistettynä: Katsokaa Dredd, drokk sentään!


Vaihtopelaaja:

 Kirjoittanut Korppisusi


Itse en ole koskaan aiempaa Dredd-filmatisointia nähnyt, enkä myöskään lukenut sarjakuvia. Suomalaisten albumien kansikuvat ovat silti tuttuja, sillä veljeni aikoinaan lainasi niitä kirjastosta kahmalokaupalla. Minulla ei ollut siis juuri minkäänlaisia ennakko-odotuksia leffalta, mutta lopputekstien vieriessä olin myyty.


Oli virkistävää nähdä pääpahiksena nainen, se on aika harvinaista herkkua. Olin hyvin tyytyväinen myös siihen, ettei Anderson ollut mikään pakollinen nainen tai älytön tumpelo. Hahmolla on mielenkiintoinen tausta ja hän todellakin pystyy pitämään huolta itsestään.

Vaikka tapahtumapaikkana toimii miltei kokonaan yksi rakennuskompleksi, se ei puuduta tai tylsistytä. Jännite säilyy koko elokuvan ajan eikä kelloa tarvitse vilkuilla. Slo-Mo kohtaukset olivat kyllä suosikkejani, ne olivat todella kauniita ja kauheita hengähdystaukoja toiminnan lomassa.


Dredd on brutaali, täynnä mustaa huumoria sekä paikoitellen hyvinkin esteettistä väkivaltaa sisältävä elokuva. Niinpä sitä ei voikaan aivan varauksetta kaikille suositella, mutta niille joita ei edellämainitut pelota, on luvassa silkkaa parhautta.

2 kommenttia:

  1. menin itsenäisyyspäivänä kattomaan. eriomainen pätkä vaikkakin isäni mielestä turhan väkivaltainen.

    VastaaPoista
  2. Jäänyt hieman tämä kommenteihin vastailu...
    Mutta parempi myöhään jne.

    Väkivaltainenhan Dredd eittämättä on mutta "sillain hyvällä tavalla". Sen väkivalta kuitenkin tukee muuta elokuvaa, se luo hyvin kuvaa dystooppisesta rikollisuuden vaivaavasta tulevaisuudesta. Ollen toki myös jälleen hyvin uskollista alkuperäismateriaalille. Ja onhan se myös aika siistin näköistä :P

    Kai tämä on sitä väkivaltaviihdettä mistä kovasti varoitellaan.

    VastaaPoista