sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kirjahaaste: nolottava kirja

Day 18: Book you’re most embarrassed to say you like

Mitään tykkäämääni kirjaa en varsinaisesti häpeä, mutta muutama kirja on kirjahyllyssä, joista en nyt ihan ensimmäisenä mene ihmisille hehkuttamaan kun on kirjoista puhe. Kyseessä on  Dragonologia, Demoninmetsästäjän Käsikirja sekä Salaista Väkeä: Kookas kansa. Kaikki kirjat ovat suunnattu oikeastaan lapsille, mutta itse tykkään niistä kuin hullu puurosta. 


Ensinnäkin, ne ovat todella kauniita. Kannet ovat paksuja, koristeellisia ja niissä on kohokuvioita. Kirjojen kuvitus on aivan mahtavaa ja yksityiskohtaista. Kaikissa kirjoissa sivuista on pyritty tekemään vanhahtavan kellastuneita ja mukana on paljon minivihkosia, läppiä ja näytteitä. 



Dragonologia ja Kookas kansa on myös kirjoitettu hyvin mielenkiintoisella tyylillä, aiheita lähestytään tietokirjamaisesti esitellen ja ikään kuin faktoja kertoen. Demoninmetsästäjän käsikirja on eri kustantajan ja se näkyy tekstin laadussa. 

Vaikka visuaalisesti kirja on yhtä upea kuin kaksi muuta, on teksti osoitettu kirjailijan tulevalle oppipojalle ja on enemmän kertomuksellista ja vähän liian mahtailevaa makuuni. 

Sekä ology-sarjassa että salaista väkeä-sarjassa on ilmestynyt useita kirjoja, jotka kyllä haluan myös hyllyyni jossain vaiheessa, vaikka lastenkirjoja ovatkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti