torstai 18. elokuuta 2011

Mainostusta: Tracon VI

Tampereen oma chimera, roolipeli- ja animetapahtuma Tracon järjestetään tänä vuonna jo kuudennen kerran. Tapahtuma on taas kerran hieman siirtynyt aiemmista kerroista ja tällä kertaa se onkin 3.-4. syyskuuta Tampere-talossa.

Kaikkien jotka vain pääsevät kannattaa ehdottomasti tulla paikalle! Kunniavieraina on Hopeanuolen-luoja Yoshihiro Takahashi ja Suomen ropeskenen veteraani Mike Pohjola. Luvassa varmasti myös monipuolisesti laadukasta ja mielenkiintoista ohjelmaa.

Mutta ehdottomasti paras syy tietenkin ilmaantua paikalle on se että myös allekirjoittanut on paikalla pitämässä puheohjelmaa. Nimittäin luvassa on jatkoa tajunnanräjäyttäneelle Hyvät, Pahat ja Rumat - lyhyt katsaus live action -sovituksiin ohjelmanumeroon.

Hyvät, Pahat ja Rumat II - The Quickening
Erittäin mielikuvituksellisesti nimetyssä Hyvät, pahat ja rumat 2 - Japanilaisten pelien elokuvasovitukset yritän vaatimattomasti käydä läpi kaikki japanilaisista videopeleistä tehdyt viralliset elokuvasovitukset. Tämän vuoksi aikaa ohjelmalle onkin varattu ohjelma-aikaa 1 tunti 45 minuuttia. Kyseessä siis on oikeilla näyttelijöillä tehdyt elokuvat eikä suinkaan animesovitukset.

Koska ohjelma ei ole vielä valmis niin en uskalla luvata vielä 100% varmuudella että kaikki sovitukset ehditään käymään läpi mutta se olisi tarkoitus. Pitkää ohjelma-aikaa ei tarvitse myöskään pelästyä sillä uskaltaisin luvata runsaan kuva- ja videomateriaalin pitävän lyhyemmänkin keskittymiskyvyn omaavat henkilöt kiinnostuneina.

Ja tässä vielä ohjelmalehdestä löytyvä kuvaus:
Tällä kertaa ihmettelemme japanilaisista videopeleistä tehtyjä live action ­elokuvasovituksia, joiden laatu tunnetusti on vaihdellut laidasta laitaan. Luvassa siis jälleen subjektiivinen ja kaikin puolin elitistinen katsaus hitteihin ja huteihin, aina Silent Hillistä Super Mario Brosiin ja genren tuntemattomampiin teoksiin. Luvassa paljon kuva­ ja videomateriaalia josta kaikki ei sovi perheen täysijärkisille.
Itse ohjelma on siis lauantaina kello 14.00 - 16.00 ja paikkana on Pieni Sali.
Kannattaa ehdottomasti ilmaantua paikalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti