lauantai 14. toukokuuta 2011

Jälkikatsaus: Shoryuken! - Taistelupelisovitukset animessa

Se kaikista tunnetuin taistelupelianime

Koin pienen yllätyksen aiemmin tällä viikolla kun huomasin että Tracon V:ssä pitämäni ohjelmanumero Shoryuken! - Taistelupelisovitukset animessa oli Traconin järjestäjien toimesta laitettu kokonaisuudessaan videona nettiin.

Yllättynyt lähinnä siksi että olivat saaneet aikaiseksi sen laittaa, sillä jo Tracon IV:ssä pitämäni Hyvät, Pahat ja Rumat - lyhyt katsaus live-action sovituksiin ohjelma oli myös kuvattu mutta ikävä kyllä sitä ei vielä nettiin ole saatu. Huolimatta siitä että näin jälkikäteen tarkasteltuna se oli noista esityksistä hieman onnistuneempi kokonaisuus. Nyt kun olen sanut (hieman vastahakoisesti) katsottua tuon oman esitykseni niin osaan kyllä sanoa tarkalleen miksi siltä tuntuu.

Tällä elokuvalla ei sitten alkuperäisten pelien juonien kanssa ollut mitään tekemistä.

Isoimmaksi ongelmaksi osoittautui aika, tai siis tarkemmin sanottuna tietenkin sen puute. Koska olin jo hyvissä ajoissa ilmoittanut ohjelman kestoksi yhden tunnin, joka käytännössä toki pitäisi jäädä noin 45 minuuttiin, niin huomasin kun olin esityksen saanut valmiiksi että se menee videonäytteiden ja kaiken puheen kanssa reilusti yli tästä ajasta. Silloin tuntui että ainoa järkevä vaihtoehto oli sitten karsia sekä clippien käytössä että alustuksen määrässä.

Nyt jälkikäteen mietittynä niin ehkä alustusta olisi voinut pitää hieman enemmän mukana ja vastaavasti taas leikata clippejä sitten vielä vähän tiukempaan kuntoon. Aika ei vaan näin suureen hienosäätöön silloin riittänyt.Harmillista tässä oli se että kaikista hölmöimpiä eli siis parhaimpia videoita jäi näyttämättä muutama.

Amerikkalainen Darkstalkers animaatio oli taattua laatua
Toinen isompi ongelma joka omasta mielestä vaikutti hieman ohjelman laatuun oli se että en saanut lainaan omaa läppäriä käyttöön coniin. Tämä johti siihen että jouduin käyttämään Powerpointin sijasta OpenOfficen vastaavaa esitysgrafiikkaohjelmaa jolla, vaikka saakin aikaa kelvollista jälkeä, ei ihan yhtä näyttäviin tuloksiin pääse. Myöskään tästä syystä ei ollut mahdollista hienosäätää videonäytteitä käynnistymään sujuvasti suoraan esityisdioista vaan täytyi tyytyä vanhaan kunnon alt+tab ohjelmanvaihtorumbaan.

Kuitenkin kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen tuohon esitelmään. Sain käsiteltyä siinä kuitenkin käytännössä kaikki vähänkin merkittävät taistelupeleihin pohjautuvat animet joskin toki ei nyt kaikkia ainakaan erityisen syväluotaavasti.

Tämäkään SNK:n peli ei saanut ansaitsemansa tasoista animesovitusta.

Jos tuosta joskus tulee pidettyä vielä uusi paranneltu versio (joka tietenkin olisi sitten nimeltään Shin Shoryuken!) niin varmaankin oletuksena pituutta varmaan tulisi olla se 1,5 tuntia mutta ajatuksena olisi että silloin myös käsiteltävistä peleistä olisi kuvien sijasta näyttää myös videokuvaa.

Mutta tässä nyt se mistä on ollut puhe, eli esitelmä ja sen kaikki neljä osaa:


 

 

                                         

Koska tuo esitelmän viimeinen osa loppuu juuri ennenkuin Paras Gif-animaatio Ikinä [Tm] ehtii näkymään joten tässä vielä erityisbonuksena se!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti